Kunnan velvollisuus on tarjota 6-vuotiaille maksuton esikoulu. Esikoululaisten vanhemmat maksavat vain neljä tuntia ylittävästä osasta. Meillä toimii esikoulu kunnan ostopalveluna. Esikoulutoiminnan tulee noudattaa valtakunnallista esiopetussuunnitelmaa, jonka pohjalta Turussa tehtiin kaupungin oma suunnitelma. Näihin perustuu myös Mukulaxin oma esiopetussuunnitelma. Alla olevan linkin kautta voit tutustua omaan Opsiimme.
Esiopetusmateriaali valmistuu yhdessä lasten kanssa toimintakauden kuluessa. Omat vihot (ja omat aakkoslaatikot) ovat ahkerassa käytössä. Kielellisen kehityksen yhtenä menetelmänä päiväkodissa käytetään sadutusta ja LPP:tä (lukemaan puheen perusteella). Sen lähtökohtana ovat lapsen oma puhe, ajattelu ja lapselle merkitykselliset kokemukset. Omien tarinoiden avulla tutustumme mm. kirjaimiin ja äänteisiin. Meillä esikoulu ei ole koulua Mukulaxissa vaan oppiminen tapahtuu toiminnassa huomaamatta. Esimerkiksi auttaessaan sadun hahmoa ylittämään vaikkapa jokea, opitaan samalla arvioimaan leveyttä sekä mittaamaan. Yhdessä leikittäessä harjaantuvat sosiaaliset ja kielelliset taidot; sovitaan, neuvotellaan ja odotetaan.
Esikoululaiset toimivat omana vertaisryhmänään koko päivän. Esikoulu alkaa päivittäin kello 9. Vaikka ilmainen esikoulu on neljä tuntia, opittavia asioita on sisällytetty kaikkeen päivän toimintaan. Toimintavuosi noudattelee koulun toimintavuotta. Esikoululaisia on tänä vuonna 14. Teemme yhteistyötä Kähärin koulun alkuopetuksen kanssa ja meillä on liikuntasalivuoro Kähärin koululla.
Olemme mukana EU:n rahoittamassa Comenius hankkeessa yhdessä Bulgarian, Romanian, Turkin, Puolan, Unkarin ja Slovenian kanssa. Hankkeen aiheena on "Earth-our common home". Tarkoituksena on lisätä lasten ja vanhempien ympäristöystävällistä käyttäytymistä.
Käytämme esiopetuksessa englannin kieltä päivittäin fraasien, laulujen, lorujen, leikkien ja satujen muodossa.