Hirvensalon urheilutalo

Mukulax Hirvensalo on liikkuvien lasten päiväkoti!

Toiminta-ajatus

Toimintamme tarkoituksena on olla tekemässä toimivaa arkea lapsiperheille. Lapsille haluamme tuottaa elämyksellisiä hoitopäiviä pienissä ryhmissä. Toimintamme on tavoitteellista ja edistää lasten tasapainoista kasvua, kehitystä ja oppimista..

Päiväkoti

Tilat päiväkodille on remontoitu Hirvensalon Urheilutalon toiseen päätyyn osoitteeseen Syvälahdentie 31, jossa toimi aikaisemmin kunnan oma päiväkoti yhdeksän vuotta.

Tilat ja ympäristö

Tilaa on yhteensä 260 neliötä. Tiloissa on oma liikuntasali ryhmätilojen lisäksi ja pieni jakelukeittiö. Ympäristö on aivan loistava luonnossa liikkumisen ja liikuntaan. Luonnonläheisyys ja mahdollisuus liikkua viereisellä urheilukentällä antavat oman mukavan lisän päiväkodin toimintaan.

Ryhmät

Päiväkodissa on kaksi ryhmää: alle ja yli 3-vuotiden ryhmät (tällä toimintakaudella myös Eskari). Lapsia on hoidossa enimmillään 34.

Hakeminen

Päiväkotiin voi hakea sekä yksityisesti että palvelusetelillä. Yksityisen päivähoitohakemuksen voi jättää näillä sivuilla, sivun vasemmassa laidassa on linkki.

Henkilökunta

Päiväkodissa työskentelee päiväkodinjohtaja, lastentarhanopettaja ja 4 lastenhoitajaa. Motivoitunut ja innostunut henkilökunta tekee päiväkodin.

Tiedustelut Hannu 050-5771750