Kunta tarjoaa 6-vuotiaille maksuttoman esikoulun. Esikoululaisten vanhemmat maksavat vain neljä tuntia ylittävästä osasta. Meillä esikoulu toimii kunnan ostopalveluna. Esikoulutoiminnan tulee noudattaa valtakunnallista esiopetussuunnitelmaa, jonka pohjalta Turussa tehtiin kaupungin oma suunnitelma. Näihin perustuu myös Mukulaxin oma esiopetussuunnitelma. Alla olevan linkin kautta voit tutustua omaan Opsiimme.
Esikoululaiset toimivat integroidusti 3-5 vuotiaiden ryhmässä, matemaattisten- ja kielellisten valmiuksien kehittäminen tapahtuu eriytetysti eskareiden omassa tilassa. Esikoulu alkaa päivittäin kello 8.30. Vaikka ilmainen esikoulu on neljä tuntia, opittavia asioita on sisällytetty kaikkeen päivän toimintaan. Toimintavuosi noudattelee koulun toimintavuotta. Esikoululaisia on tänä vuonna 4. Kummiluokkamme koulun puolelta on Wäinö Aaltosen koulun 5c-luokka, yhdessä Lautturin esiopetusryhmän kanssa.
Esiopetusmateriaali valmistuu yhdessä lasten kanssa toimintakauden kuluessa. Kielellisen kehityksen yhtenä menetelmänä päiväkodissa käytetään sadutusta ja LPP:tä (lukemaan puheen perusteella). Sen lähtökohtana ovat lapsen oma puhe, ajattelu ja lapselle merkitykselliset kokemukset. Omien tarinoiden avulla tutustumme mm. kirjaimiin ja äänteisiin. Meillä esikoulu ei ole koulua Mukulaxissa vaan oppiminen tapahtuu toiminnassa huomaamatta. Esimerkiksi auttaessaan sadun hahmoa ylittämään vaikkapa jokea, opitaan samalla arvioimaan leveyttä sekä mittaamaan. Yhdessä leikittäessä harjaantuvat sosiaaliset ja kielelliset taidot; sovitaan, neuvotellaan ja odotetaan.
Olemme mukana EU:n rahoittamassa taideaiheisessa Comenius hankkeessa yhdessä Espanjan, Saksan, Kreikan, Englannin, Turkin ja Unkarin kanssa. Hankkeen nimi on Little Master Pieces. Tarkoituksena on tehdä taidetta eri maiden taiteilijoiden ja heidän töidensä innoittamina. Järjestämme niin paikallisia (omat työt) kuin eurooppalaisiakin (yhteistyökumppani maiden työt) taidenäyttelyitä.