Kilttejä kotieläimiä

Ketään ei jäänyt "kylmäksi" tällä retkellä. Ilma oli mitä loistavin ja tunnelma korkealla. Päivä hurahti kuin käsistä eikä ketään nukuttanutkaan ennen kuin bussissa.

Tämä retki oli hieno päätös projektillemme Maatalon elämää. Ihan oikeasti oltiin tekemisissä niiden eläimien kanssa, joita oltiin koko talvi tutkittu.


 

Pupuja sai koskettaa ja ottaa syliininkin aikuisen kanssa yhdessä.

Kanniston eläimet ovat kaikki sellaisia, ettei tarvitse pelätä.

Mikael tykkäsi reissusta kuten ilme kertoo.

Ollilla oli "syvä kunnioitus" vuohipukkia kohtaan.

Pupun turkki oli pehmeä.

Rebekka piti karitsoista todella paljon ja hän pohti antaisikohan äiti ottaa tälläisen kotiin?

Pihalla oli myös leikkimökki, jossa välillä leikittiin. Pekka ja Sofia kurkkimassa.

Touhua riitti aitauksien ympärillä.

Etusivulle