|
Päivähoidon alkaessa
|
||||
|
Päivähoidon alkaminen tai hoitopaikan
vaihtaminen on iso muutos koko perheelle. Vanhempien ja henkilökunnan
yhteistyö helpottaa ja nopeuttaa lapsen sopeutumista päiväkotiin. Pyrimme
mutkattomaan yhteistyöhön vanhempien kanssa. Palaute on meille tärkeää,
joten ei ole niin pientä murhetta, etteikö siitä kannattaisi kertoa
meille. Alareunassa on myös yhteystiedot, mikäli haluatte antaa palautetta
esim. sähköpostilla. Kutsumme vuoden aikana ainakin kerran perheet keskustelemaan lapsensa kasvusta ja kehityksestä. Ryhmät Päiväkodissa on neljä ryhmää: 1-2 vuotiaat Suutarit, 3-5 vuotiaat Sepät, 3-5 vuotiaiden englannin kielisuihkuryhmä Räätälit/Taylors ja 6 vuotiaat Eskarit. Lasten sairastaminen Huolimatta ponnisteluistamme estää virustautien leviäminen, lapset sairastavat enemmän päiväkodissa kuin kotihoidossa. Pesemme päivittäin käsiä moneen otteeseen. Suosittelemme käsien pesemistä myös hoitoon tullessa ja kotiin mennessä. Tutkimuksien mukaan tämä on tehokkain tapa ehkäistä virustartuntoja. Lapsen hoitokuntoisuuden arvioiminen saattaa joskus olla vaikeaa. Kuume on yksi merkki, mutta osa virusten aiheuttamista flunssista ovat kuumeettomia. Aina voi soittaa aamulla ja keskustella henkilökunnan kanssa. Lapsen poissaolosta voi ilmoittaa myös tekstiviestillä tai sähköpostin välityksellä. Olemme aina kiitollisia tiedosta. Päiväkodin aukioloaika Aamulla ovet avataan 7.00 ja iltapäivällä suljemme 17.30. Joustamme aukioloajassa klo 18.00 asti. Riittää kun saamme asiasta tiedon edellisenä päivänä. Kesä Päiväkoti on auki myös kesäisin. Juhannuksesta heinäkuun loppuun aukioloaikaa on hieman supistettu (7.00 – 17.00). Toiminta Meiltä saa toimintakautena perjantaisin viikko-ohjelman. Suutareilla viikko-ohjelma on seinässä, erilliset tiedotteet jaetaan erityisohjelmasta. Myös päiväkodin www sivuilla on viikko-ohjelmat. Varustus Tarvitsemme vuoden aikaan sopivan varavaatekerran, kuravaatteet ( takki, hanskat ja housut) ja sisä– ja ulkovaatteet erikseen. Kumisaappaat voi tuoda myöskin ja vaipat vaippaikäisille. Vaatteiden ja jalkineiden nimikointi on meille tärkeää. Päiväkodissa on tekstiilitusseja tarkoitusta varten Henkilökunta Esikoululaisten toiminnasta vastaa lastentarhanopettaja Marianne Henriksson. Räätälien kielisuihkuryhmässä ryhmässä työskentelevät lastentarhanopettaja KK, Leena Pirnes ja lähihoitaja Jaana Niinimaa. Suutareissa pienimpien kanssa lastentarhanopettaja, sosionomi Kirsi Peltonen ja lastenohjaaja Marika Kivilähde.
YHTEYSTIEDOT L astentalo MukulaxKäsityöläiskatu 20 a 1 20100 Turku Puh: 2362 311 (voi lähettää myös tekstiviestejä) Gsm: 050-4300497 (Suutareihin) Sähköposti: lastentalo@mukulax.fi www.mukulax.fi Hannun yhteystiedot palaute@mukulax.fi Gsm: 050-5771750 |
||||
Tiedotteet sivulle