Syksyn ensimmäinen tiedote
Hei vanhemmat!
Vielä on kesää vähän toivottavasti jäljellä. Tällä viikolla tapahtuu seuraavia muutoksia.
Suutarit:
Uusi tila naapurissa alkaa olla valmis ja Suutarit muuttavat sinne maanantaista 20.8 alkaen. Systeemi on sellainen, että aamupalalle tullaan vanhaan malliin ja yhdeksän aikoihin he aloittavat ulkoilun. Kymmeneltä mennään omiin tiloihin. Iltapäivällä ulkoilun päätteeksi loput vielä 16.30 hoidossa olevat lapset tulevat päätaloon loppuajaksi. Käytännön asioista voi sopia Marika K:n kanssa. Opettajan haku ryhmään on vielä kesken ja ensi viikon Marikan kanssa sijaistaa Päivi Kekäläinen.
Räätälit/Tailors:
Perjantaina siirretään kaikkien lokerot oikeisiin eteisiin ja Räätäleihin tullaan pihan kautta eli siihen tilaan, jossa Suutarit olivat ennen. Jaana ja Leena ovat Räätälien aikuiset.
Sepät: Lokerot järjestetään perjantaina myös uudestaan. Seppiin tullaan kadun puolelta, missä Räätälit olivat ennen. Seppien aikuiset ovat Hannu ja Marika E.
MUUT ASIAT
Muskari:
Muskari - ilmoittautumiset toivoisin pikapuoliin, viikon sisään, joko paperilla tai sähköpostiin hannu@mukulax.fi Muskari on tiistai aamuisin ja maksaa 6€/kerta. Muskari alkaa syyskuussa. Opttajana jatkaa Taija Talvio.
Teatteri Mundo.
Keväältä siirtyi Marionettiteatteri Mundon esitys Kolme tarinaa Brasiliasta. Se on lauantaina 15.9 klo 16.00. Laitan pikapuoliin uudet listat seinille.
ReputKaikki päiväkodin lapset saavat Mukulax-repun päiväkodista lähiviikkoina. Muistakaa laittaa reppuihin nimet. Kaikilla on samanlaiset !
|