|
Joulukuu 2006 Alkusanat Syksy on kulunut nopeasti ja jälleen kerran ollaan tultu vuoden loppuun, mutta sitä ennen on kuitenkin aika viettää ehkäpä vuoden makeinta ja tunnelmallisinta juhlaa, eli joulua. Talven tuntua ei vieläkään oikein ole, mutta eihän hyvä joulumieli lunta kaipaa. Joulun taikaan olemme päässeet mukaan jouluisten satujen, musiikin ja kalenterin avulla ja myös tonttuja on vilahdellut nurkissa.. Loppuvuoden Mukulax toimii niin lasten kuin myös henkilökunnan kohdalla vajaalla miehityksellä, koska kaikki ovat hieman eri aikoihin viettämässä lomaa. Pian koittaa kuitenkin uusi vuosi ja uudet kujeet.. Koko Mukulaxin väki toivottaa teille kaikille erinomaisen ihanaa ja rauhallista joulua ja vuoden vaihdetta!
Ajankohtaista · Joulukirkko on 11.12 alkaen kello 10.00. Kaikki vanhemmat ja isovanhemmat ovat myös tervetulleita liittymään seuraamme. · Jos joillekin vielä tulee muutoksia viikkojen 51, 52 ja 1 hoidon tarpeesta, olisivat molempien päiväkotien henkilökunnat kiitollisia jos näistä muutoksista ilmoitettaisiin hyvissä ajoin, koska henkilökuntaa on paikalla niin paljon kuin tarve vaatii. ·Linnanrinteen lapset siirtyvät 27.12.2006- 8.1.2007 väliseksi ajaksi Käsityöläiskadulle, jolloin voimassa on myös hieman supistettu aukioloaika. Päiväkoti on tällöin auki klo.07.00- 17.00. Hoitomaksuista Viime syksynä jouduimme nostamaan hoitomaksuja tuntuvastikin, varsinkin alle 3-vuotiaiden osalta. Koko tämän vuoden olemme yksityiset päiväkodit tehneet yhteistyötä, jotta Turun maksamat kuntalisät nousisivat. Niitä on viimeksi nostettu neljä vuotta sitten. Erityisesti juuri tuo alle 3-vuotiaiden tuki on olemattoman pieni, koska pienillä pitää olla miltei puolta pienempi ryhmä kuin yli 3-vuotiailla. Hyvä uutinen on, että yli 3-vuotiaiden tuki nousee vuodenvaihteessa 59 eurolla ja alle 3-vuotiaiden muodollisella 6 eurolla. Käytännössä, vanhempien kukkarossa, tämä tarkoittaa sitä, että yli 3-vuotiaiden hoitomaksut putoavat 10 eurolla, mutta alle 3-vuotiaiden pysyvät ennallaan. Edelleen ponnistelut jatkuvat myös alle 3-vuotiaiden tukien nostamiseksi. Hintamuutos koskee siis vain turkulaisia perheitä.
Toimittanut: Jenni Ristolainen
|
||||
| Takaisin |