Mukulax Sanomat

Helmikuu 2006

Hei kaikki vanhemmat. On jälleen Sanomien aika. Kevääksi on muutamia tärkeitä päiviä, joista pyrimme muistuttamaan vielä kevään aikana. Toiminnassamme tapahtuu myös muutoksia syksyn alusta. Lisäksi kumpaankin päiväkotiin tulee yksi suunnittelupäivä. Jo nyt keväällä tapahtuu muutoksia henkilökunnassa.

 

  Ajankohtaista

Molemmissa päiväkodeissa on keväällä yksi suunnittelupäivä. Tämä johtuu siitä, että pakollista suunnittelua on runsaasti tänä keväänä. Samaan aikaan tehdään varhaiskasvatussuunnitelmaa sekä laatukäsikirjaa. Iltasuunnittelu ei enää riitä, joten tarvitaan kokonaisia päiviä suunnittelutyön edistymiseksi. Molempia dokumentteja tehdään parantaaksemme lastenne mahdollisuuksia oppia ja viihtyä turvallisesti Mukulaxissa. Viereisillä palstoilla on tarkemmat infot asiasta.

●  Linnanrinteestä tulee tosiaan kaksikielinen päiväkoti, jossa ruotsia tullaan kuulemaan yhtä usein kuin suomeakin. Tavoitteena on, että molemmat kielet tulevat luonnolliseksi osaksi arkipäivää.

● Nyt on mahdollisuus siirtyä kesän aikana talosta toiseen kun Eskarien koululähdön myötä paikkoja vapautuu. 

● Kevätretki siirtyy syksyyn. Muumimaailmaa on toivottu vuosia retkikohteeksi, mutta se ei onnistu keväällä, koska se aukeaa vasta kesäkuun puolessa välissä. Yritämme järjestää sinne erityisohjelmaa.  Lisäinfoa tulossa kevään aikana.

Kalenteri

Mallu siirtyy Linnanrinteeseen viimeistään 20.3.

 3.3 Yöpäiväkoti Käsityöläiskadulla.

26.5 Käsityöläiskadulla suunnittelupäivä.

5.6 Linnanrinne suljettuna suunnittelupäivän vuoksi.

Retki Muumimaailmaan elokuussa.

Linnanrinne

● Terhin äitiyslomaa tulee tuuraamaan Mallu Käsityöläiskadulta ! Hän on alkuperäisiä Mukulaxilaisia. Tulette tapaamaan hänet lähiaikoina ennen Terhin jäämistä ahdistaviin kotioloihin.

● Linnanrinteestä tulee syksyllä kaksikielinen päiväkoti. Se on sitä jo tälläkin hetkellä. Tommihan puhuu Kasperin, Milon ja Kian kanssa jo nyt ruotsia, mutta kaksikielisyys tehdään nyt kaikille mahdolliseksi. Puhutaan lisää asiasta maaliskuussa vanhempainillassa. Laitan asiasta  lisäinfoa lähiaikoina.  

● Linnanrinne on suljettuna 5.6 koko päivän suunnittelupäivän vuoksi. Toivomme, että pystyisitte järjestämään vapaan lapsellenne tai ainakin lyhyemmän päivän. Mikäli se ei onnistu, Käsityöläiskadulla on järjestetty varahoito.

 

 

 

Käsityöläiskatu

 ● Mallu tosiaan lähtee vetämään Linnanrinteen toimintaa. Tiedän, että se on monen mielestä ikävä juttu. Kevääksi Räätälien kanssa tulee jo sijaisenakin tutuksi tullut Päivi Kekäläinen.

●  Viikosta 9 alkaen päiväkodin aukioloaika siirtyy kello 7:ään. Tulemme tarvittaessa aikaisemmin kunhan tiedämme siitä edellisenä päivänä.

● Musiikkileikkikoulutoiminta alkaa vihdoin Käsityöläiskadulla ! Oli suuria vaikeuksia löytää hyvää ja pätevää opettajaa. Muskariin oli Ilmoittautuneita 20, mikä yllätti meidät kaikki. Saamme näin ollen kaksi ryhmää kasaan. Opettajana toimii Suvi Säyrylä.

Aluksi on kaksi tutustumiskertaa, jonka jälkeen tarkoitus on sitoutua muskariin koko kevääksi. Lasku kirjoitetaan koko keväältä näiden kahden kerran jälkeen.

Aloitusajankohta on viikko 9.

Käsityöläiskadulla on suunnittelupäivä 26.5 perjantaina. Koko henkilökunta on silloin kynän ja paperin ääressä. Toivomme, että pystyisitte järjestämään hoidon sinä päivänä. Tarjolla on hoitoa, mutta vähän vieraampia kasvoja töissä.

 

 

         ylös

Etusivulle